Teoblogi

Vaarallisia identiteettejä[1]

Markuksen pääsiäismatkakertomus alkaa Filippoksen Kesareasta, usean päivämatkan päässä Herodeksen hallitsemasta Galileasta pohjoiseen, lumipeitteisen Hermonin vuoren juurelta.

Jeesus ja hänen opetuslapsensa lähtivät Filippoksen Kesarean ympärillä oleviin kyliin.[2]

Täällä he olisivat suojassa Herodeksen oikuista. Jeesus oli menossa kohtaamaan kuolemaansa, mutta hän ei aikonut tulla saman miehen tappamaksi, joka oli vasta mestauttanut Johannes Kastajan. Itse asiassa he olivat nyt Herodeksen velipuolen hallintoalueella, hänen jonka vaimon Herodes oli napannut itselleen.

Alue oli sekä juutalainen, että hellenistinen, eikä Jeesus ollut täällä yhtä tunnettu kuin Galileassa. Vaeltaessaan näissä viileimmissä ja rauhallisemmissa maisemissa Jeesus käytti mahdollisuutta keskustella valitsemansa sisäpiirin kanssa.

Matkalla hän kysyi opetuslapsilta:
“Kuka minä ihmisten mielestä olen?”
Jeesuksen identiteetti oli jatkuvasti avoin kysymys hänen vastustajilleen, opetuslapsilleen ja ehkä vielä jossain määrin myös hänelle itselleen. Matkan varrella hänen on täytynyt monta kertaa esittää sama kysymys itselleen ja Jumalalle.
He vastasivat: “Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toisten mielestä joku profeetoista.”

Kaikilla oli poikkeukselliset odotukset suhteessa Jeesukseen. Mikä tahansa näistä rooleista herätti kansan joukossa pelon sekaista toivoa. Mikä tahansa näistä identiteeteistä olisi kertomus siitä, että Jumala on vihdoin puuttumassa kauan hylkimänsä kansan asioihin.

“Entä te?” kysyi Jeesus. “Kuka minä teidän mielestänne olen?”
Pietari vastasi hänelle: “Sinä olet Messias.”[3]

Pietari ei neuvottele muiden kanssa, mutta vastaus tuskin on vain hänen yksityinen mielipiteensä. Hän on kuitenkin ensimmäinen joka tohtii lausua ääneen tuon poliittisesti räjähdysalttiin sanan. Vallankumous seisoi ovella ja kolkutti.[4]

Jeesus ei innostu vastauksesta, eikä onnitellut siitä ketään. Minä kuvittelen hänet jonkin verran yllättyneeksikin. Vahvan tunnereaktion se hänessä kuitenkin näyttää herättäneen. Hän ei missään tapauksessa halunnut itsestään puhuttavan näin.

Jeesus varoitti heitä ankarasti kertomasta hänestä kenellekään.

Jeesus tunsi hyvin kansansa messiaaniset unelmat. Niistä toki oli monenlaisia versioita, mutta tässä tunnustuksessa hän luultavasti kuuli jotain itselleen täysin vierasta hehkutusta. Opetuslapset eivät välttämättä olleetkaan salassa pidettävän totuuden haltijoita, vaan vaarallisen väärinkäsityksen vallassa. Siksi Jeesus ankarasti kielsi heitä puhumasta itsestään siinä sävyssä.

”Kun Jeesus Markuksen evankeliumissa kieltää puhumasta itsestään, se ei yleensä tarkoita ”ymmärsit oikein, mutta pidä se salassa”, vaan ”käsitit täysin väärin, joten vaikene koko asiasta.” [5]

Hän oli herättänyt henkiin niin paljon sellaisia unelmia, joihin ei edes halunnut vastata.[6] Pietari odotti kuningasmessiasta, jollaista oli jo satoja vuosia toivottu. Jeesus ei siihen rooliin voinut samaistua. Ei hän silti väittänyt Pietarin vastausta vääräksikään. Olihan hän julistanut Jumalan valtakunnan tuloa ikään kuin itse sitä edustaisi. Kyllä hän tiesi, että hänen tehtävänsä oli monella tavalla pelastava ja siinä mielessä messiaaninen. Pietarin poliittisia pakkomielteitä Jeesus ei kuitenkaan halunut millään lailla rohkaista.[7]

Messiaaninen kiusaus[8]

Hillittyään opetuslastensa messiaanisia fantasioita, Jeesus alkoi antaa oman vastauksensa esittämäänsä kysymykseen. Hän ei kutsunut itsestään messiaaksi, vaan Ihmisen Pojaksi.[9] Hänen visionsa tulevaisuudesta ei vastannut kenenkään läsnä olevan odotuksia.

Sitten Jeesus alkoi selittää opetuslapsille, että Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista. Hän puhui tästä aivan avoimesti.[10]

Sen sijaan, että Jeesus olisi alkanut väitellä opetuslasten unelmien kanssa, hän vain kertoi mitä itse odotti tulevaisuudeltaan. Ennustusten pikkutarkkuus on ehkä kristillisen tradition jälkilisäystä,[11] mutta olennaisella tasolla hän varmasti tunnisti herättämänsä väkivallan dynamiikan ja aavisti mihin sen haastaminen johtaisi.[12] Johannes kastajan mestaus oli kaikkien tuoreessa muistissa. Kyllä Jeesus osasi lukea mitä seinälle oltiin kirjoittamassa.[13]

Tämä ei ollut fatalistista puhetta profetioiden täyttymisestä, tai ennalta määrätystä kohtalosta. Jeesus vain tunnisti liikkeellä olevat vallat ja voimat. Hän oli myös tehnyt oman valintansa siitä, miten kohdata ne. Hän ei halunnut jättää opetuslapsiaan kohtaamaan kaikkea omien messiasfantasioidensa varassa. Hän ainakin yrittäisi varoittaa heitä siitä, mitä oli tulossa.

Se ei lainkaan vastannut opetuslasten visiota. Johtajan häpeällinen kuolema ei millään mahtunut heidän käsitykseensä mistään kuviteltavissa olevasta messiaan kohtalosta. Jumala tulisi varmasti suojelemaan Jeesusta ketä tahansa vihollista vastaan.[14] Hänhän oli tullut palauttamaan Jumalan kansan muinaiseen suuruuteen ja kunniaan. Siksi ei voinut olla mitään järkevää syytä antautua vastustajien tuottamalle kärsimykselle tai alistua heidän tapettavakseen. Jos Jeesus onkin puhunut sen jälkeisestä ylösnousemuksesta, se on jäänyt opetuslapsille aivan yhtä käsittämättömäksi.

Pietarin oli aivan pakko puuttua asiaan mahdollisimman päättäväisesti. Hän ei kuitenkaan halunnut näyttää äkkiä syntynyttä ristiriitaa koko yleisölle. Ehkä häntä hävetti Jeesuksen osoittama käsittämätön heikkous poliittisesti vaativassa tilanteessa. Ehkä häntä hävetti edes ajatella sitä mahdollisuutta, että Jeesus tulisi oman kansansa hylkäämäksi ja tappamaksi. Eiväthän juutalaiset voisi torjua vapauttajaansa. He tulisivat juhlien ottamaan vastaan messiaan. Hänen johdollaan he nousisivat yhdessä pakanoita vastaan, jotka pitivät luvattua maata hallussaan vastoin Jumalan tahtoa.[15] Pietari oli pakahtua vastaväitteisiinsä, mutta hän ei halunnut että Jeesus nolaisi itseään ja heitä kaikkia yhtään tämän enempää. Tämä asia oli selvitettävä kahden kesken.

Silloin Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä.[16]

Markus ei kerro nuhtelun sisällöstä mitään. Hän jättää sen valistuneen lukijan arvattavaksi.

Vähän aikaisemmin Pietari oli kaikkien opetuslasten puolesta kutsunut Jeesusta messiaaksi. Hänellä ei ollut aikomustakaan perua puheitaan. Päinvastoin, hän vaati Jeesusta olemaan juuri sitä. Seuraaja muuttuu herransa haastajaksi. Pietarilla oli mielestään paljon selkeämpi ja oikeampi kuva siitä mitä messiaanisuus merkitsisi. Sitä Jeesuksen pitäisi seurata[17] sen sijaan, että antautuisi vastaan taistelematta kenenkään uhriksi.

Sellainen olisi aivan sietämätöntä. Tämä vallattu maa oli kylläinen tapettujen sankarien verestä? Kansan unelmat eivät kestäisi enää yhtään murhattua messiasta. Pietarille sen suuntainen ajatuskin oli kauhistuttava skandaali. Ei viholliselle saanut antautua. Se piti voittaa sankarillisessa taistelussa, jossa Jumala olisi meidän puolellamme. Väkivaltaa ei voinut voittaa kuin väkivallalla. Saatana piti karkottaa Saatanalla. Sen pidemmälle hänen poliittinen tai hengellinen mielikuvituksensa ei yltänyt.

Tässä näkyy taas kerran Markuksen evankeliumin ironinen teema: Jeesuksen sisäpiiri on aivan pihalla, niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana.[18] Silmät heillä on, mutta eivät niillä näe. Korvat heillä on, mutta eivät he kuule. Pietarilla on suukin, ja sitä hän käyttää.

Pietari provosoitui mallinsa ja esikuvansa kilpailijaksi. Jeesuksesta tuli hänelle skandaali. Girardin mukaan ero sen välillä joka provosoi skandaalin, ja sen joka siitä provosoituu, alkaa hävitä.[19] Skandaalin osapuolet tempautuvat nopeasti kierteeseen, jossa alkavat yhä enemmän muistuttaa toisiaan.[20]

Jos Jeesus olisi tarttunut tähän koukkuun, hän olisi vastaavasti ryhtynyt kilpailemaan Pietarin kanssa ja heistä olisi tullut mimeettinen taistelupari. Keskenään taisteleva ”Jeesus liike”[21] olisi luultavasti tuhonnut itsensä ennen kuin kukaan olisi ehtinyt siihen edes koskea.

Pietarin messiaaninen intohimo on hyvinkin voinut kouraista Jeesuksen sydäntä pelottavan houkuttelevana vaihtoehtona. Olihan pyhissä teksteissä paljon lupauksia sotilaallisen sankarikuninkaan paluusta. Tämän kiusauksen hän oli kuitenkin kuullut jo ennen julkisen uransa alkua. Paholainen oli näyttänyt kuinka muinainen Daavidin valtakunta hetkessä muuttuisi koko maailman herruudeksi, jos hän vain kumartaisi sitä pyhitettyä väkivaltaa, jonka voimalla kaikki maailman valtakunnat on rakennettu.[22]

Jeesus oli kieltäytynyt tästä kiusauksesta jo kerran. Nyt hän kohtasi sen uudestaan entistä kierommassa muodossa. Hänelle tarjottiin pelastavaa väkivaltaa, messiaanista ylivoimaa, jota koko kärsivä kansa kipeästi tarvitsisi avukseen. Miten hän saattaisi hylätä koko sorretun kansan unelman? Oliko hän sittenkin ymmärtänyt taivaallisen isänsä tahdon itselleen ja omalle kansalleen aivan väärin?

Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: “Väisty tieltäni, Saatana!  Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”[23].

Matteuksen mukaan Jeesus vielä lisäsi:

Sinä tahdot saada minut lankeamaan.[24]

Jeesus osoitti kiivaat sanansa opetuslasten ja Pietarin kautta suoraan Saatanalle. Kyseessä ei siis ollut mikä tahansa mielipide-ero. Jeesus oli joutunut äärimmäisen vakavan valinnan eteen. Tässä vastakkainasettelussa ei ollut neutraalia välimaastoa.

Miten Jeesus sitten perusteli tietoista kuoleman kitaan kulkemista? Ei mitenkään. Hän vain antoi ymmärtää, että oli jossain aivan luovuttamattomassa Jumalan ajatuksessa kiinni. Hän tunnisti myös Jumalan tahdon vastakohdan, ja vastusti sitä saatanallisena kiusauksena. Hän oli tiensä ja tehtävänsä valinnut, eikä aikonut siltä väistyä.[25]

Jeesus oli monella tavalla tehnyt selväksi, ettei ihannoinut mitään uhriuden tai marttyyriuden roolia. Sellaista hän ei ollut menossa kuolemallaan vahvistamaan.

Hän oli menossa kohti suurta vääryyttä, joka ei olisi koskaan saanut tapahtua kenellekään, eikä saisi tapahtua hänellekään. Hän ei menisi vahvistamaan siinä mitään hyvää. Sellaista siinä ei ollut, eikä koskaan tulisi olemaan.[26]

Juuri siksi Pietarilla oli varsin hyvät syyt vastustaa Jeesuksen antautumista niin hirviömäiselle vääryydelle. Mitä järkeä sellaisessa voisi olla? Mitä hyvää sellaisesta koskaan voisi tulla?

Matteuksen mukaan Pietari nuhteli häntä sanoen:

Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra![27]

Jos Pietarin vastaväitteissä ei olisi ollut mitään syvää ja vakuuttavaa vetovoimaa, Jeesus tuskin olisi reagoinut niihin niin vahvasti. Hänen täytyi koota kaikkein ankarimman päättäväisyytensä pitääkseen itsensä kiinni taivaallisen Isänsä hyvässä ja loppuun asti väkivallattomassa tahdossa. Hänen täytyi uskoa, että sillä olisi pahuuden paljastava ja pahuudesta pelastava vaikutus, vaikka sama pahuus olisi ensin voittava hänet.

Ei meillä ole kovin hyviä syitä ylenkatsoa Pietarin ymmärtämättömyyttä, kun meidän on vieläkin vaikea käsittää miksi Jeesus valitsi tien suoraan vääryyden kitaan.

Inhimillisesti katsoen.., kärsimyskertomus ei voi olla muuta kuin skandaali.

Rene Girard [28]

[2] Mark 8:27.

[3] Mark 8:27-29.

[4] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 242.

[5] ”Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week. 93.

[6] Matteuksessa Jeesus pitää Pietarin sanoja Jumalallisena ilmoituksena. Luukas jättää Jeesuksen nuhteet Pietarille kokonaan pois. Matt 16:13-23. Luuk 9:18-21, 22

[7] Wink Walter. The Human Being. Jesus and the Enigma of the Son of the Man. Fortress Press. Minneapolis. 2002. s. 116 , 117.

[8] Mark 8:31-33, Matt 16:21-23, Luuk 9:22.

[9] Tämän nimityksen merkitys ja suhde messias-nimitykseen on tuottanut valtavan määrän teologista kirjallisuutta ilman mitään yleisesti hyväksyttyä käsitystä niiden  määritelmistä. Schwager Raymund Jesus in the Drama of Salvation. Toward a Biblical Doctrine of Redemtion. The Crossroad Publishing Company. New York. 1999. s. 69 – 71.

[10] Mark 8:31, 32.

[11] Bovon Franqois. The Last Days of Jesus. Westminister John Knox Press. Louisville. London. 2006. s. 6

[12] Raymund Schwager sanoi ettei alkukristillisessä seurakunnassa ollut sellaista tilannetta, joka olisi voinut synnyttää tällaisen kertomuksen keksimisen. Hän päättelee että kuvatunlainen ristiriita varmasti on tapahtunut. ennen pääsiäistä. Jesus in the Drama of Salvation. Toward a Biblical Doctrine of Redemtion. The Crossroad Publishing Company. New York. 1999. s. 77.

[13] Gorringe Timothy. God’s Just Vengeance. Cambridge University Press. 1996. s.63.

[14] Schwager Raymund Jesus of Nazareth. How He Understood His Life. Crossroad Publishing Company. New York. 1998. s. 101.

[15] Miles Jack. Christ. A Crisis in the Life of God. s 141.

[16] Mark 8:32.

[17] Girard René. I See Satan Fall s. 33.

[18] Hamerton-Kelly The Gospel & the sacred. s. 103.

[19] Girard René. Things Hidden s. 418.

[20] Vähä väliä kirkon oikea ja vasen laita tekevät toisistaan skandaalin sukupuolikysymyksistä, naispappeudesta jne. Milloinkaan nämä äärilaidat eivät muistuta toisiaan niin paljon kuin skandaalin keskellä.

[21] Fleming Chris. Rene Girard. Violence and Mimesis. s. 139.

[22] Mark 1:12,13. Matt 4:1-11. Luuk 4:1-13.

[23] Mark 8:33.

[24] Matt 16:23.

[25] The Reasons for Jesus’ Crusifixion. N.T. Wright in: Jersak Brad & Hardin Michael Editors. Stricken By God..Nonviolent identification and the Victory of Christ.  WM.B Eerdmans Publishing Co. s. 130, 132.

[26] Heim Mark. S. Saved From Sacrifice. A Theology of the Cross. WM.B. Eerdmans Publishing Co. Grad Rapids/Cambridge. 2006. s.

[27] Matt 16:22.

[28] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Standford University Press. Californi. 1978. s. 418.

Monimerkityksellinen sisääntulo[1]

Samaan aikaan kaupunkia lähestyi idästä päin paljon vaatimattomampi kulkue. Alussa se ei millään tavalla erottunut tuhansista muista seurueista. Ryhmä yksinkertaisia maalaisia oli kävellyt verkkaiseen tahtiin noin sadankuudenkymmenen kilometrin matkan Galileasta Jerusalemiin. Viimeiset viikot he olivat viettäneet Jerusalemin lähikylissä. Hekin hermoilivat. Jotain kohtalokasta oli ilmassa. Sen he olivat jo jonkin aikaa aavistelleet opettajansa puheista. Alkukevään lämpö ei pystynyt rauhoittamaan heidän levottomia sydämiään. Mielissä risteili messiaanisia odotuksia ja pahoja aavistuksia. Kummatkin vain vahvistuivat, kun Jeesus alkoi antaa outoja ohjeita. Hänellä oli selvästikin jokin suunnitelma mielessään, mutta ohjeet eivät sopineet mihinkään ennakko-odotuksiin.

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille:
“Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”

Kunnioitetuilla rabbeilla oli oikeus lainata itselleen ajoneuvoa siirtyessään paikasta toiseen.[2] Siksi Jeesuksen tehtäväksianto ei ollut kovin kummallinen.

Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät:
“Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?”
He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille.[3]

Laskeutuessaan Öljymäen rinnettä kohti Jerusalemia opetuslapset ja muut seurueen jäsenet alkoivat aavistaa, mihin tarkoitukseen Jeesus oli pyytänyt aasia itselleen. Yhä useampi pyhiinvaeltajista tunnisti Jeesuksen ja liittyi kulkueeseen. Jeesusta tuntemattomatkin alkoivat kiinnittää huomionsa siihen, miten erikoisella tavalla hän oli valinnut tulla kaupungin porteista sisälle. Jeesus ei käyttänyt aasia väsymystään. Vain vanhukset ja invalidit tekivät niin.

Tämä oli tarkoin suunniteltu ja ajoitettu mielenosoitus, eikä kovin vaatimaton sellainen.

Tämä yksinkertainen ja sanaton sisääntulo muodostui mielenosoitukselliseksi ja anti-imperialistiseksi vastakulkueeksi sille, mitä tapahtui kaupungin toisella puolella.[4] Vastakkain olivat pyhitetyn väkivallan pelottavasti koliseva sotilasparaati, ja suorastaan koomisen-mitättömän näköinen parodia sellaisesta: Kuningas ilman valtaa ja aseita ratsastamassa laina-aasilla kohti kaupunkia, jossa hänellä ei ollut edes majapaikkaa. Silti kuka tahansa roomalainen olisi tunnistanut tässä surkuhupaisassa juhlaparaatissa jotain tuttua – pilkallisella tavalla tuttua.

Jos se oli harkittua satiirista katuteatteria[5], sen kärki osui myös juutalaisten messiasunelmiin. Jeesuksen tapa tulla kaupunkiin tällä tavalla herätti hänen seuraajiensa villeimmät haaveet valloittaja-messiaasta. Miehitysvallan korskea läsnäolo ja valloitettujen salaiset unelmat muistuttivat pohjimmiltaan toisiaan. Vaikka valloittaja ja valloitettu olivat statukseltaan kaukana toisistaan, heistä oli salaa tullut toistensa peilikuvia.

Ehkä Jeesuksella oli mielessään profeetta Sakariaan vähän oudon tuntuinen unelma tai ennustus:

Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.

Kansa tuskin tunsi tätä ennustusta. Se sopii liian huonosti kenenkään sankariunelmiin. Sakarjan sankari nimittäin aloittaa riisumalla oman armeijansa aseista.

Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa.[6]

Kansa kuitenkin otti Jeesuksen vastaan niin kuin hän olisi ollut voittoisan ratsun selässä saapuva valloittaja, koska sellaistakin vapauttajaa samainen Sakarja oli heille luvannut.[7]

Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta.

Kulkue jatkoi aasin verkkaista vauhtia Kidronin laakson halki kohti kaupungin itäistä porttia.

Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:
- Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa![8]

Mitä ikinä Jeesus yrittikin viestiä, kansa halusi nähdä hänessä kauan kaipaamansa vapauttajan. Varsinkin köyhin osa kansasta unelmoi loistokkaan ja militaristisen daavidilaisen valtakunnan paluusta. Vaikka aasilla ratsastaminen viittasi profetiaan kuninkaasta, joka tulisi poistamaan aseet, kansalla eli vanha unelma messiaasta, joka käyttäisi niitä roomalaisia vastaan.

Ylistyslaulujen retoriikasta ja ruhtinaallisesta vastaanotosta päätellen Jeesus oli tahtomattaan käynnistämässä kunnon messiaanista mellakkaa. Kaupungin porttien sisäpuolella sellaiseen olisi välittömästi puututtu, ja tilanne olisi nopeasti voinut eskaloitua kansannousuksi Pilatuksen joukkoja ja temppelipoliisia vastaan.

Mitä tahansa Jeesus oli suunnitellut, mellakointi olisi ollut vastoin kaikkea, mitä hän tähän mennessä oli Jumalan valtakunnan tulemisesta opettanut. Ei hän ollut mikään kansanvillitsijä eikä vihollisuuksien provosoija. Ei hän tahtonut ennallistaa mitään daavidilaista valtakuntaa, eikä hän ollut Rooman armeijaa kukistamassa. Hänen visionsa ja viestinsä oli aivan toisenlainen. Hän oli puhunut monin vertauksin. Nyt hän puhui symbolisella teolla. Jälleen kerran hänet ymmärrettiin täysin väärin ja tilanne oli karkaamassa käsistä.

Miten hän sai sytyttämänsä maastopalon sammumaan? Vaikka Jeesus selkeästi oli sytyttänyt alkukipinän, hän ei millään lailla lähtenyt lietsomaan kansan intoa. Siihen ei suuriakaan puhelahjoja olisi tarvittu. Ei hän myöskään käynyt väittelemään kansaa vastaan. Sellainenkin olisi ollut täysin turhaa. Yksikään evankelistoista ei kerro hänen lausuneen siinä tilanteessa mitään. Hän jätti tyystin osallistumatta tähän uskonnollisen kansalliskiihkon hurmioon. Ehkä juuri hänen vakava vaikenemisensa oli se, mikä vaiensi myrskyn. Hiljaista miestä aasinvarsan selässä ei voitu loputtomiin ylistää kadotetun sotilaallisen mahdin palauttajana.

Jeesukselta tullutta vastakaikua paitsi jäänyt kansa vaikeni vähitellen. Hänen päättäväinen sanattomuutensa hillitsi villiintyneen kansanjoukon. Näin minä luen tätä tarinaa.

Johanneksen kuvaus tukee tätä tulkintaa. Hänen mukaansa kansa oli kuullut huhuja sensaatiomaisesta Lasaruksen kuolleista herättämisestä. Tietenkin he innostuivat. Mitä roomalaiset mahtaisivat sellaiselle miehelle? Siksi he riensivät häntä vastaan ja alkoivat huudattaa häntä kuninkaaksi.

Johanneksen mukaan Jeesus vastaa kansan hurmioon nousemalla aasin selkään -  sanomatta yhtään mitään.[9] ”Tässä teille kuningas.” Jeesus peilasi heidän fantasioitaan tavalla, joka hillitsi tehokkaasti kaikkein fanaattisimman kiihkon.

Liian monta kertaa hän oli nähnyt innostuneen joukon muuttuvan lynkkaavaksi laumaksi.[10] Kansan messiaaniset fantasiat nousivat samasta hengestä. Daavidilainen sankarikuningas auttaisi heidät lynkkaamaan roomalaiset.

Kaikkien kulttuurien perusharha on kuvitelma, että pahasta väkivallasta voi pelastua vain käyttämällä hyvää väkivaltaa. Hiljainen mies aasin selässä oli ainut, joka ei ollut tämän ylivoimaisen vakuuttavan harhan vallassa. Päättäväisellä vaikenemisellaan hän pysäytti riemukulkueen, jonka meno olisi voinut yltyä mellakaksi.

Fariseukset ehtivät kuitenkin kunnolla pelästyä näkemäänsä:

“Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”[11]

Joko Johannes tai fariseukset liioittelivat. Ei Jeesus koskaan edes yrittänyt tavoittaa suuria joukkoja. Hänelle oli aina riittänyt se, että edes joku kansan joukosta heräsi ja näki.

Koko hoosianna episodi oli luultavasti ohi alle puolessa tunnissa. Aasikin palautettiin oikealle omistajalleen ja turhautuneet valloittaja-messiaan odottajat sulautuivat tungokseen. Mitään ei ollut tapahtunut. Kukaan ei valloittanut ketään, eikä yksikään hallitsija pudonnut valtaistuimeltaan.

Matteuksen mukaan episodissa mukana olleet kuitenkin levittivät levottomia huhuja juhlakansan keskuuteen:

koko kaupunki alkoi kuohua ja kaikki kyselivät: “Kuka hän on?”[12]

Ylipappi Kaifas ja koko papillinen aristokratia oli hyvin tietoinen kansan messiaanisista unelmista. He osasivat myös mitata, milloin juhlan lämpötila oli noussut kuumeen puolelle. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, mittari näytti punaista. Kansa todellakin oli huudattanut Jeesuksen messiaaksi. Vaikka Jeesus ei sitä vahvistanut, hän ei myöskään sitä kieltänyt. Jos kuume tästä vielä nousisi, Pilatus pitäisi ylipappeja päävastuullisina levottomuuksista. Jos he eivät kykenisi ylläpitämään järjestystä, he saisivat lähteä. Kaifaalla oli hyvä syy olla huolissaan.[13]

Jos Kaifas ei raportoinut välikohtauksesta Pilatukselle, tällä oli kyllä omatkin tiedonantajansa. Hänen vartiosotilaillaan oli temppelin stoan katolta erinomainen näköala. Vaikka he eivät ymmärtäneet kieltä eivätkä tunteneet kulttuuria, he pystyivät näkemään, keräsikö joku yksilö huolestuttavan paljon levottomasti liikehtivää joukkoa ympärilleen. Jos sotilaat olivat havainneet Jeesuksen poikkeuksellisen sisääntulon, he varmasti olivat raportoineet siitä esimiehelleen, joka puolestaan oli kertonut siitä Pilatukselle.

Kaifaksella oli jo kahdentoista vuoden kokemus Pilatuksen joukkojenhallintataktiikasta. Ylipappi tiesi, että johtajien pidätys ja nopea ristiinnaulitseminen oli osoittautunut hyvin lamaannuttavaksi shokkihoidoksi kuumana käyville joukoille.

Jeesuksen tyly vaikeneminen juhlinnan keskellä oli kuitenkin rauhoittanut pahinta aallokkoa. Mutta hallitsijoiden kannalta mikään ei ole niin pettävää kuin kansojen meren tyyni pinta, jonka alla huhut leviävät kuiskien.

Jeesus irtaantui huomion polttopisteestä ja sulautui opetuslapsineen kansan paljouteen. Tungoksessa hän sai olla rauhassa. Jotakin hän kuitenkin vielä halusi tehdä ennen kuin vetäytyisi opetuslapsineen yöpymään. kaupungin ulkopuolelle

[2] Santala Risto. Kristinuskon juuret. Perussanoma Oy. 2005. s. 193.

[3] Mark 11:1-7

[4] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week. Harper. San Francisco. 2006. s. 4, 5, 32.

[5] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. 294, 295.

[6] Sak 9:9, 10

[7] Rauhanomaisen alun jälkeen Jumala muuttuu saman tien sotajoukkojen päälliköksi. Sak. 9: 11-16. Herra Sebaot suojelee omiaan. Hän kaataa linkokivillään viholliset, lyö heidät maahan. Veri vuotaa valtoimenaan kuin viini. Herran soturit ovat yltä päältä vihollisten veressä niin kuin täydet uhrimaljat, niin kuin alttarin kulmat, verellä vihmotut.(15) Profeettojen visio Jumalasta uhriutta vihaavana tai verestä nauttivana vaihtelee, He ovat vielä osittain väkivaltaisen pyhän pauloissa.

[8] Mark 11:8-10.

[9] Joh 12:12-19

[10] Orchard Helen C. Courting Betrayal. Jesus as Victim in the Gospel of John. Sheffield Academic Press. 1998. s. 154.

[11] Joh 12:19

[12] Matt 21:10

[13] Fredriksen Paula. Jesus of Nazareth. King of the Jews. Vintage Books. 1999. s. 253.