JOHDANTO
Miksi Vanhan Testamentin Jumala oli niin sotaisa? Miksi Uuden Testamentin Jumala näyttää vaativan veriuhria voidakseen antaa ihmiskunnalle anteeksi? Miksi Kristikunnan historiasta tuli niin väkivaltainen? Onko kristinuskossa mitään ainutlaatuista sisältöä? Miksi ”Jumalan valtakunta” muistuttaa kaikkia muita valtakuntia maan päällä?
Yhteisöllisyys miinus yksi on edelleen liian toimiva resepti sekä kristikunnan sisällä että koko maailmassa. Ihmiskunnan alusta asti yhteisöllisyys on aina rakennettu uhrin ympärille, yhteisen vihollisen varaan. Vaikka heimoa yhdistävä uhrikulttuuri on purettu ja koko kansaa yhdistäviä vihollisia on vaikea löytää, syntipukkien aika ei suinkaan ole ohi. Hylkääminen, ulosnauraminen, nöyryyttäminen ja lynkkaaminen tai vain sivistyneen hillitty ylenkatse ovat edelleen tärkeitä yhteisöllisyyden peruspilareita.
Löytyykö mitään todella väkivallatonta tapaa elää yksilönä ja yhteisönä?
Ehkä voimme yhdessä raivata tilan, jossa voimme ajatella sydän syrjällään. Siinä tilassa voi olla paljastetun häpeilevää mykkyyttä ja nöyryytetyn itsevarmuuden sanattomuutta. Antaa ajatusten olla pieniä katkeilevia pätkiä. Antaa keskustelun olla änkyttää ja sammaltavaa haparointia uusien oivallusten perään. Menneiden vuosisatojen ylimielisten vakaumusten ja väkivaltaisten oikeassa olemisten jälkeen, väkivallattoman uskon, toivon ja ehkä jopa teologiankin rakentuminen tapahtuu sydän syrjällään ja todellisuuden tajusta murtuneena.