Teoblogi

Girardin mukaan myytin tarkoitus on salata todellinen väkivalta, ja vaientaa uhrin ääni. Mikään ei viittaa siihen, että opetuslapset olisivat lynkanneet Juudasta, eikä kukaan häntä varsinaisesti vaientanutkaan. Silti hänellä ei ole juuri minkäänlaista ääntä evankeliumeissa. Kuulemme häneltä vain kaksi lausetta. Yhdessä hän peräänkuuluttaa köyhille rahaa. Toisessa hän ilmaisee katumustaan viatonta verta kohtaan. Muuten hän on salaperäisen mykkä. Hänestä puhutaan monin verroin enemmän, kuin hän itse saa puhua. Hän ei jäänyt korjaamaan itsestään tehtyjä tarinoita tai tulkintoja. Jokainen sai vapaasti kirjoittaa hänestä, mitä halusi.

Jos Juudas koskaan teki omia muistiinpanoja, tai välitti kenellekään omaa tarinaansa, se ei ainakaan päätynyt kirkon kaanoniin. Huhuja Juudaksen tarinan olemassaolosta kyllä liikkui. Vuoden 180 paikkeilla kirkkoisä Irenaeus kirjoitti eräästä Juudaksen Evankeliumi -nimellä liikkuvasta tekstistä. Hän piti sitä harhaoppisena. Juuri muuta siitä ei tiedettykään – ennen kuin köyhä maalainen löysi hyvin varjeltuneen kopion Juudaksen evankeliumista noin 1800 vuotta myöhemmin. Monen kavalluksen ja miljoonien palkkiodollareiden jälkeen teksti saatiin toimitettua amerikkalaisten liikemiesten haltuun. Ahneuden tähden ainutlaatuinen käsikirjoitus oli ollut liian kauan väärään paikkaan säilöttynä. Moderni, ja liian kostea Juudaksen suudelma, oli tuhonnut osan teksteistä.

Kun uutinen Juudaksen Evankeliumin löytymisestä julkaistiin National Geographic Societyn toimesta vuonna 2006, siitä puhuttiin kuin vihdoin ratkenneesta Da Vincin koodista. Nyt saisimme vihdoin tietää sensuroimattoman totuuden Juudaksen roolista. Valtakirkon vainoamat salaiset kirjoitukset alkaisivat paljastua kaikelle kansalle.[1]

Juudaksen evankeliumin 26-sivuinen koptinkielinen kopio oli radiohiilianalyysin mukaan kirjoitettu joskus vuosien 220 ja 340 välillä. Alkuperäinen kreikkalainen kirjoitus oli luultavasti syntynyt toisen vuosisadan puolivälissä jossakin gnostilaisessa luostarissa Egyptissä.[2]

Juudaksen hyvät uutiset?

Tämä ei ole mikään evankeliumien täydennysteksti.[3] Juudaksen evankeliumi on gnostilaisen lahkon täyslaidallinen suoraan toisen vuosisadan kirkkolaivan kylkeen. Tuntemattomaksi jäävä kirjoittaja ei salannut vihamielisyyttään Jeesuksen opetuslapsia kohtaan. Kirjassa esiintyvä Jeesuskin yhtyy nauraen pilkkaamaan heidän hölmöä uskoaan ja kauhistuttavia syntejään. Homoja ja ihmisten uhraajia olivat kaikki. Tämän evankeliumin Jeesus on täysin vakuuttunut, että opetuslasten palvelema Jumala oli suuri harha.

Useimmat gnostilaiset olivat vakuuttuneita, että evankeliumien Jumala oli sama kuin Vanhan Testamentin tyhmä, pahansuopa ja ahdasmielinen pikku Jahve. Kuka tahansa häntä vastusti, kelpasi heidän sankarikseen. Siksi tässäkin evankeliumissa Juudaksen väitetään olleen ainoa, jolle Jeesus uskalsi luottaa todellisen tiedon salatuista totuuksista (gnosis)

Sen mukaan melkein kaikki tähän mennessä omaksuttu oli kristittyjen suurta väärinkäsitystä. Rooman valtakunnan aloittamissa vainoissa yleistyneet marttyyrikuolematkin olivat pohjimmiltaan seurakunnan johtajien harjoittamaa ihmisten uhraamista. Pahat papit murhauttavat jopa vaimonsa ja lapsensa.[4]

Jeesuksen opettama rukous, jossa pyydetään, että Jumalan tahto tapahtuisi “myös maan päällä niin kuin taivaassa”, ei kuulunut Juudaksen evankeliumin kaltaiseen hengellisyyteen. Gnostilainen Jeesus ei ole tullut pelastamaan maailmaa, vaan auttamaan ihmisiä korkeampaan tietoisuuteen, ja sen kautta pois maailmasta todellisen Jumalan valtakuntaan.[5] Juuri näitä taivaan valtakunnan avaimia Jeesus tarjosi ainoastaan Juudakselle. Hänelle annettiin kaikki se valta, jonka tavoittelusta Jeesus aina moitti opetuslapsia. Niille kahdelletoista jäisi vain alempien jumaluuksien hallitseminen. Juudakselle,sille joka jäi ylimääräiseksi, se josta tuli kolmastoista, hänelle Jeesus tarjosi korkeamman tiedon salaisuudet.

Noin puolet koko kirjasta onkin sitten näiden avainten kuvausta. Ainakin ensilukeman perusteella minä kyllä jään sen valtakunnan ulkopuolelle. Niin käsittämättömän kryptisiä ovat siinä esitetyt numeraaliset salaisuudet, symboliset kuvat, esikristilliseen seetiläiseen gnostilaisuuteen kuuluvat lukemattomat jumaluuksien nimet jne.

Juudaksen huijaus

Juudaksen evankeliumi päättyy siihen, että Juudas Jeesuksen pyynnöstä luovuttaa (paradidõmi) Jeesuksen papistolle. Näin hän auttaa Jeesusta uhraamaan sen ihmisen, joka “kantaa häntä” tai “pukee häntä.” Todellinen Jeesus on näkyvää pintaa syvemmällä. Juudaksen avustuksella toteutunut kuolema pelastaa hengellisen Jeesuksen ruumiillisesta vankilastaan.

Petos, joka Uudessa Testamentissa on lyhyt preludi pääsiäistapahtumille, on Juudaksen evankeliumissa viimeisiin jakeisiin huipentuva kliimaksi. Tässä evankeliumissa Juudas ei suinkaan petä Jeesusta, vaan huijaa kaikkia muita. Hän ainoana ymmärtää mestarin tahdon ja toteuttaa sen. Tämän kosmisen lavastuksen kautta Juudas tulee sankariksi ja “muita opetuslapsia paljon suuremmaksi.”[6]

Jeesus jää juutalaisten tapettavaksi. Roomalaisia tässä kertomuksessa ei edes ole. Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta ei kuvata, koska niillä ei ole mitään pelastavaa merkitystä. Ainoastaan se salatieto, jonka Jeesus välittää Juudakselle ennen kuolemaansa, voi pelastaa.

Vain ihmiset joita gnosis ei ole valaissut keskittyvät lihallisiin asioihin tai murehtivat sitä, kuka kuoli ristillä. Ristiin naulittuun messias ei kuulunut gnostilaiseen käsikirjoitukseen. Todellinen Jeesus ei voinut joutua uhriksi, koska todellinen Jumala ei ikinä alistuisi sellaiseen.[7] Kuka tai mikä uhrattiin on gnostilaisuudelle toisarvoista. Kristillisen valtavirran keskittyminen muistamiseen oli heistä käsittämätöntä typeryyttä.

Juudaksen revanssi

Tämäkään evankeliumi ei valitettavasti anna mitään ääntä historialliselle Juudakselle, sen enempää kuin historialliselle Jeesuksellekaan.[8]

Täydellisen revanssin tämä keksitty Juudas kyllä ottaa. Hän kostaa ankarasti kaiken kokemansa vääryyden. Juudaksen huono maine sopi tietyllä tavalla hyvin tälle gnostilaislahkolle. He kokivat itsekin jääneensä enemmistökristillisyyden jalkoihin. Juudaksen evankeliumin tarina ei hukkunut sensuuriin (vaikka kirjojen polttoepisodejakin oli) vaan suosion puutteeseen. 300 -luvulla useimmat gnostilaiset tekstit katosivat näkyvistä, koska kirjoja kopioitiin vain kysynnän mukaan. Kalliita käsinkirjoitettuja kopioita ei tehty, jos niitä ei kukaan ostanut.[9]

Tälle Juudakselle, ja hänen ystävälleen Jeesukselle, ei ollut tarpeeksi kysyntää. Eikä ihme. Gnostilaisuutta pidettiin ihan hyvistä syistä varhaisemmasta ja luotettavammasta perinnöstä liian paljon poikkeavana.[10] Toisaalta Juudaksella oli tässä vaiheessa jo niin huono maine, ettei hänen nimensä kelvannutkaan muuhun kuin kirkon vastaiseen propagandaan.

Ehkä Juudaksen saama musta maine heijastuu tämän kirjan Juudaksen painajaisiin. Hän nimittäin kertoo Jeesukselle unestaan, jonka mukaan ne 12 (eli apostoleiksi kohonneet entiset opetuslapset) vainoavat häntä ankarasti ja kivittävät hänet kuoliaaksi.[11]

Kirkon pitkän historian aikana tämä painajainen valitettavasti toteutui kymmeniä tuhansia kertoja, kun kaikkia juutalaisia alettiin pitää Juudaksina.

---

[1] Viimeisen 150 vuoden aikana onkin löytynyt ainakin 40 erilaista ensimmäisten vuosisatojen evankeliumia, kirjettä, ajatuskokoelmaa ja muuta varhaisen kristillisyyden kirjoitusta.

[2] Lumpkin. Joseph. The Gospel of Judas. 63.

[3] Meidän tuntemamme evankeliumit ovat kyllä tuttuja. Kirjassa löytyy ainakin 13 viittausta evankeliumeihin ja Apostolien Tekoihin. (Porter and Heath. The lost Gospel of Judas. 91.)

[4] Pagels. Elaine. Reading Judas. xxiii, 43, 49, 50. Pagels on kaikkein tunnetuin gnostilaisuuden tutkija ja heistä kirjoittaja. Yksi hänen pääteoksistaan Gnostilaiset evankeliumit (Art House 2006) antaa hyvän ja maallikolle ymmärrettävän yleiskuvan gnostilaisista kirjoituksista. Gnostilaisuudesta on samalla tullut hänen lempilapsensa, eikä siksi ole yllättävää että hänellä on taipumus esittää heidät mahdollisimman edullisessa valossa. Juudaksen evankeliumissakin hän näkee toisen vuosisadan kristillisen protestin sellaista pelastusteologiaa vastaan, joka puhuu uhria vaativasta Jumalasta ja ihannoi marttyyriutta Jumalalle mieluisana uhrina.

Juudaksen evankeliumissa koko petosteema kääntyy Pagelsin mukaan täysin päälaelleen. Juudas ei suinkaan pettänyt ketään. Ne kaksitoista muuta ja heidän seuraajansa sen sijaan joutuivat osallisiksi massiivista petosta. He jäivät uskomaan että Jeesuksen isä oli vaatinut tätä uhria, koska oli joko haluton tai kyvytön muuten antamaan ihmisille anteeksi. Heidän seuraajansa uskoivat että Jumala edelleen vaatii lapsiltaan vastaavanlaista uhria. He siis palvoivat veriuhreja vaativaa Jumalaa.

Luettuani Juudaksen evankeliumin pidän hänen tulkintaansa mahdollisena, mutta ei mitenkään itsestään selvänä. Minusta hän lukee siihen sisälle liian paljon sellaista kristillisen teologian kritiikkiä joka on sisäänrakennettu olemassa oleviin evankeliumeihin, eikä tarvitse Juudaksen evankeliumia perusteekseen. Jos Pagelsin tulkinta on oikea, en voi siltä osin muuta kuin yhtyä Juudaksen evankeliumin esittämään protestiin. Sama pyhitettyä väkivaltaa vastaan esitetty protesti saa monta uutta muotoa myöhemmin kirkkohistorian aikana.

[5] Wright. N. T. Judas and the Gospel of Jesus. s.  66 – 68.

[6] Porter and Heath. The lost Gospel of Judas. 87, 89.

[7] Heim Mark. S. Saved From Sacrifice. A Theology of the Cross. WM.B. Eerdmans Publishing Co. Grad Rapids/Cambridge. 2006. s. 202 – 204.

[8] Vaikka Pagels on suuri gnostilaisfanittaja, hän myöntää että Juudaksen evankeliumi on hyvistä syistä jätetty kaanonin ulkopuolelle. Ei se hänen mielestään silti roskikseenkaan kuulu, vaan juuri siihen missä se on tuotettukin: kristillisyyden historiaan.

[9] Porter and Heath. The lost Gospel of Judas. 52

[10] Gnostilaiset eivät suonkaan olleet mitään sorrettuja radikaaleja, vaan sen ajan kulttuurikonservatiiveja. He sopeutuivat hyvin ympäröivään kulttuuriin jossa vastaavanlaiset mystiikka-uskonnot ja salatieteet olivat yleisiä. (Wright. N. T. Judas and the Gospel of Jesus. s.  101)

[11] Juud 9:7-8.