Vertauskuvallisesta puheesta Jeesus siirtyy veriseen konkretiaan. Johdonmukaisesti väkivaltaisen historian pohjalta hän ennustaa sen jatkumisen.
Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.[1]
Vanhan käytännön pohjalta Jeesus ennusti, mitä esimerkiksi Paavali tulisi muutaman vuoden sisällä tekemään. Hän ei kuitenkaan tyytynyt vain ennustamaan väkivaltaisen menneisyyden ikuista toistoa. Ei sellaisen olisi mitään erityislahjakkuuksia vaatinut. Jeesus oli tullut vaatimaan uskonnollisia johtajia ja koko ihmiskuntaa vastuuseen väkivallasta – kaikesta väkivallasta, aina ja kaikkialla.
Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen. ”[2]
Lyhyessä murhahistorian yhteenvedossa Jeesus mainitsi vain kaksi murhaa. Girard kutsuu näitä heprealaisen Raamatun ensimmäiseksi ja viimeiseksi murhaksi.[3]
Veljensä Kainin murhaama Abel kuului esijuutalaiseen historiaan, eli koko inhimillisen kulttuurin alkutarinaan. Jeesuksen puheet profeettojen murhista eivät ole ilmauksia hänen tai Luukkaan juutalaisvastaisuudesta.[4] Tässä yhteydessä Girard kuittaa sellaiset väitteet lyhyesti: ”Abelin aikana ei ollut juutalaisia.”[5]
Sakarjan lynkkaus taas oli Vahan Testamentin kronologiassa viimeiseksi kirjattu veriteko, jonka uhri on mainittu nimeltä.[6] Kansa kivitti profeetan. Viimeisiksi sanoikseen Sakarja pukee ikivanhan toiveen ennustuksen muotoon: Herra näkee ja kostaa.[7] Se on varmaan vaiennetun uhrin yleisin huokaus: Kunpa joku näkisi mistä todella on kysymys, ja palaisi vaatimaan tekijät tilille.
Jeesus ei ollut toteuttamassa kostoa Abelin Sakarjan tai kenkään muunkaan puolesta. Mutta hän oli tullut tuomaan kaikki myytteihin peitetyt murhat valoon. Hän oli tullut kertomaan, että joku on koko ajan nähnyt mistä pohjimmiltaan on kysymys.
Abelin ja Sakarjan väliin jäi lukematon määrä eri syin pyhitettyjä murhia: kaikki viaton veri, joka maan päällä on vuodatettu. Girardin analyysin mukaan Abelin murha oli Jeesuksen puheessa vain alkumurha, prototyyppi sille väkivallalle, joka oli sokea omalle pahalle luonnolleen. Juuri sellaisesta väkivallasta ihmisten kulttuuriksi järjestäytyminen alkoi, ja sille se on rakentunut alkumurhasta asti. Siinä mielessä pyhitetyn väkivallan jokainen uhri Aabelista asti on profeetta. Jokainen uhri on huutavan ääni erämaassa. Se on profetaalinen karjunta, joka vaikenee vasta kun kuulijat ovat tunnistaneet ja tunnustaaneet osuutensa hänen kohtaloonsa.
Kuinka monta uhria Abelin ja Sakarjan välissä on, ja ketkä ovat siihen syyllistyneet, on Jeesuksen argumentin kannalta samantekevää. Jeesus käyttää näitä murhia kuvaamaan verta, jonka vuodatuksesta kaikki ovat jollakin tavalla aina vastuullisia. Kukaan ei voi kokonaan sanoutua irti mistään murhasta ikinä ja missään.
Ihmiskunta on alusta lähtien rakentunut väkivallalle ja Jumalan totuus on salattuna kuiskauksena ollut kuultavana jokaisen uhrin veressä. Uhriin haudattu Jumala on Aabelista asti huutanut, ei kostoa, vaan peiliin katsomista.
[1] Matt 23:34.
[2] Matt 23:35.
[3] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Standford University Press. Californi. 1978. s. 179.
[4] Girard. I See Satan Fall… s.85.
[5] Williams. The Girard Reader. s. 212.
[6] Tämä ei suinkaan ollut VT:n kirjaama viimeinen veriteko, niin kuin Girard vähän huolimattomasti sanoo. Sitä oli Banylonian kuninkaan suorittama Juudan nuorukaisten joukkomurha 2Aikak 36:17. Ensimmäiseksi ja viimeiseksi murhan tai lynkkauksen prototyypeiksi nämä kyllä sopivat. McEntire Mark. The Blood of Abel. Mercer University Press. 1999. s. 116, 117.
[7] 2Aikak 24:21,22.