”Kristinuskon ydin ei ole sen tiedollisessa sisällössä, vaan sen myötä avautuvassa näkökulmassa.” [1] Jukka Relander Vasta ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset lopulta alkoivat ymmärtää mitä eivät olleet käsittäneet Jeesuksen elämän, eivätkä edes hänen kuolemansa kautta. Ei niin että ainoastaan ylösnousemus olisi heitä vakuuttanut.[2] Ylösnousemus työnsi heidät sen harjanteen yli, jonka jälkeen kaikki Jeesuksessa alkoi saada aivan uudenlaista uskottavuutta ja vauukktavuutta. Vasta ylösnousemuksen jälkeen he alkoivat tajuta sen mikä oli ollut ”salattu maailman perustamisesta asti”[3], eli saatanallisen vallan salaisuus, joka oli sisäänrakennettu ihmisten [...]
Jeesuksen seuraajien luultavasti ensimmäinen ja yksinkertaisin johtopäätös ylösnousemuksesta oli että se merkitsi Jumalan voittoa pahuuden valloista. Ylösnoussut Jeesus oli kaikessa nöyryydessään ja armahtavaisuudessaan sittenkin Herra, kuningas, voittaja. Hän oli sitä aivan eri tavalla kuin kukaan osasi odottaa, mutta ylösnousemuksen täytyi merkitä juuri sitä, että hän oli tosi Jumalan poika, joka oli voittanut pahuuden voimat. Jeesuksen tunnustaminen Herraksi, kaikkien uskonnollisten ja poliittisten valtojen ja voimien kiivaasta vastustuksesta huolimatta, tuli alkukristittyjen ensimmäinen ja yksinkertainen uskontunnustus. Sen kautta jokainen sai mahdollisuuden sanoutua irti [...]
Minua ei kiinnosta Jeesuksen ylösnousemuksen biologia, kemia tai fysiikka. Tähtien pölystä hänet oli tehty niin kuin minutkin. Suurin osa hänen solukostaan oli jo ehtinyt uusiutua ennen hänen kuolemaansa. Miksi minua kiinnostaisi niiden atomien kohtalo, jotka olivat jo läpikulkumatkansa tehneet, tai niiden solujen joiden vuoro oli nyt. Ei se ole tärkeää. Silti arvet ovat ainakin toistaiseksi osa identiteettiämme ja haavat olivat osa kuolemasta nousseen Jeesuksen identiteettiä. Luulen ettei siellä jossain kukaan muu kanna maan päällä saamiaan vammoja kuin Jeesus. Mutta ensimmäiset [...]
Ylösnousemuskertomuksien kuvauksissa Jeesuksen olemus oli täysin anteeksiantava. Hän ilmestyi pelokkaille, häpeileville ja pettyneille karkureille, rakkaimpansa hylänneille raukoille. Pienikin syyllistävä katse tai ele olisi saanut heidät romahtamaan omaan surkeuteensa ja häpeäänsä. Mutta Jeesus ei edes ääneen lausutulla anteeksiannolla muistuttanut heitä yhdestäkään virheestä. Jeesus ei imitoimalla antanut kenellekään takaisin pienintäkään itselleen tehtyä vääryyttä. Päinvastoin hän pyysi opetuslapsia seuraamaan omaa rakkauttaan rakastamalla muita niin kuin hän on rakastanut heitä. Jos kuolleet tulivat takaisin kummittelemaan, heillä yleensä oli kosto mielessään. Siksi kummituksia on pelätty [...]
Olen jo alleviivannut ylösnousemuskertomuksen kommenteissani, että ylösnoussut oli kaikin puolin olennaisesti sama Jeesus, jonka opetuslapset olivat tunteneet. Myös ristiinnaulitsemisen jäljet olivat edelleen näkyvissä. Ylösnousemus ei siis millään tavalla pyyhkinyt hänen kuolemaansa ja kuolintapaansa olemattomiin. Hän oli kuolleesta noussut ihmisten väkivallan uhri, koko yhteisön yksimielisesti lynkkaama ihminen. Jumalan pojassa oli ja on edelleen ihmisten aiheuttamia haavoja. Vain yhden sanotaan ulottuneen hänen sydämeensä asti. Minä uskon, että jokainen tuomitseva sana, halveksiva katse, piiskan sivallus, naula ja tappura tavoittivat hänen sydämensä. Hän otti [...]
Jeesuksen kuolleista herättäminen ei ollut aikalaisille todiste siitä, että Jeesuksen Jumala oli muita väkevämpi.[1] Kilpailevia ylösnousemustarinoita oli riittämiin. Jeesus vain oli hyvin epätodennäköinen ylösnousemuksen ehdokas. Hän ei kuollut sankarina, suuren asian marttyyrina tai kansan ihannoimana profeettana. Ei hän loppujen lopuksi ollut mikään vakavasti otettava messiaskandidaattikaan.[2] Ylösnousemukset eivät olleet mitättömyyksiä varten. Sellaisena Jeesus oli kuitenkin kuollut. Mitättömyytenä hän myös nousi kuolleista. Ei mitään häikäiseviä ja kansaa lakoon panevia ilmestyksiä. Ei mitään taivaita aukaisevia ilmestyksiä. Hän vain tuli takaisin tavalliseen arkeen välillä [...]
Meidän leveysasteillamme pääsiäisen ajoittuminen kevään merkkeihin on antanut monelle saarnaajalle aiheen verrata Jeesuksen ylösnousemusta luonnon heräämiseen talven horroksesta. Se on romanttinen fantasia, joka vain hämärtää ymmärrystämme pääsiäisen todellisesta merkityksestä. Ylösnousemus ei ole verrattavissa mihinkään säännölliseen ja loputtomasti toistuvaan elämän kiertokulkuun tai niitä symboloivien pakanajumalien ylösnousemustarinoihin.[1] Jeesuksen tavassa kuolla oli paljon tuttua ja ehkä miljoonia kertoja aiemmin toistunutta. Hänet tapettiin hyvin ennustettavalla tavalla, mutta Jeesuksen ylösnousemukselle ei löydy mitään vastaavuutta ihmiskunnan historiassa tai luonnon tapahtumissa,[2] eikä se ollut millään tavalla ennakoitavissa. [...]
Kaikki neljä evankelistaa liittävät Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen siihen miten Jeesus eli ja opetti. Hänet tapettiin toimintansa takia. Jumala herätti hänet kuolleista koska… Mitäpä minä Jumalan syistä tiedän. Jotain tiedän mitä siitä on uskottu ja siitä mitä itse uskon. Meille ylösnousemus on tieteellinen mahdottomuus. Jos sellainen on todella tapahtunut, se on todella yliluonnollinen ihme. Useimmilla Jeesuksen aikalaisilla ei ollut vaikeuksia uskoa ylösnousemukseen sinänsä. Jumalasta syntyneet mytologiset sankarit eivät yleensä jääneet maahan maatumaan. Aesclepius, Herkules, Caesar ja monet muut olivat syntyperänsä [...]
Ristille hylätystä Jeesuksesta tuli kaikkein ulkopuolisin, hylätyistä hylätyin. Juuri sen kautta hän laskeutui ihmiskunnan ytimeen.[1] Kukaan ei voi olla enemmän ihmisyyden ytimessä kuin sen uhri. Jumala ei enää asu pyhässä maassa, kaupungissa tai temppelissä. Hänet kohdataan ihmiskunnan hyljeksityimmissä ja yksinäisimmissä paikoissa, epäpyhiksi ja saastaisiksi julistettujen joukossa. Jumala löytyy lähimmäisten silmissä. Niiden ensimmäinen sanoma on aina sama: ”Älä enää tapa minua. Rakasta minua.” Pääsiäisen jälkeen Jumala tuli näkyväksi. Hän kohtaa meidät jokaisessa hylkäämässämme ihmisessä. Ei tämä ole ainoa Jumalan kohtaamisen paikka. [...]
Pitkän perjantain tapahtumat kertovat ihmisyyden pimeimmästä ytimestä. Samassa kertomuksessa jotkut näkevät jotain häikäisevää. Toiset näkevät vain sen verran valoa että erottavat ihmisten hahmoja. Kolmannet eivät huomaa hetken pimeyttä sen enempää kuin sen keskelle syttyvää rakkauden valoakaan. Heille se on vain harmaata arkea, sitä samaa vanhaa ja tavallista. Sinne se kuitenkin tuli, kertomus siitä kuinka paljon Jumala tykkää ja pitää meistä. Ovatko nämä sopimattoman arkilämpöisiä sanoja ilmaisemaan kuolemaakin väkevämpää rakkautta? Eihän Golgatalla kukaan näyttänyt pitävän kenestäkään. Ihmiskunnan mustasta aukosta loisti himmeänä [...]
Juuri siksi ihmiset mieluummin keksivät irrationaalisia uhritulkintoja, jotka vapauttavat heidät omasta vastuustaan. Näiden argumenttien mukaan Jeesuksen Isä on edelleen väkivaltainen Jumala vaikka Jeesus nimenomaan väitti toista. René Girard[1] Krusifiksi kirkon alttarilla ei ole peiteltyä väkivallan oikeuttamista, vaan jatkuva muistutus Jumalan väkivallattomuudesta ja kaiken pyhitetyn terrorin vääryydestä.[2] Ristillä Jumala sanoutui lopullisesti irti siitä väkivallasta, jonka ihmiskunta oli vuosituhansien ajan projisoinut Jumalan ominaisuudeksi. Paradoksaalista kyllä, tämä oli sekä vakuuttavin että kaikkein käsittämättömin tapa viestiä Jumalan olemus ihmiskunnalle. Jeesus oli alusta loppuun asti [...]
“Jeesuksen tunnustaminen Jumalalaksi on myös sen tunnustamista, että hän ainoana pystyi nousemaan sen väkivallan yläpuolelle, joka siihen asti oli läpäissyt koko ihmiskunnan.”[1] ”Jumala on mitä Jeesus teki.” Rene Girard.[2] Kaikkein yleisin käsitys pääsiäistapahtumien merkityksestä lienee se, että Jumala orkestroi koko tapahtumasarjan oman tahtonsa mukaisesti. Psykoanalyytikko Mikael Enckell, joka on tutkinut juutalaisuuden ja kristillisyyden suhdetta, sanoo Hesarin koko sivun haastattelussa Gibsonin filmiä kommentoiden: ”Juutalaisten syyttäminen Jeesuksen murhasta on joka tapauksessa kristinuskon näkökulmasta järjetöntä. Jeesuksen ristinkuolema oli Jumalan tahto.”[3] Ruben Stillerille esitettiin [...]
”Kun ymmärrämme että Saatanan salaisuus on alkumurha ja sen jälkeen toistettu syntipukkimekanismi, niin ajatus Saatanan vallan mitätöinnistä ristin kautta on täysin järkeenkäypää.” Rene Girard.[1] Pääsiäiskertomuksessa kaikki alkumurhan toiston palikat olivat paikoillaan. Ero oli vain kaikkien roolien läpinäkyvyydessä. Toimivassa syntipukin uhraamisessa kukaan ei näe mistä todella on kysymys. Evankeliumit kuitenkin rikkoivat taian, paljastivat uhrin syyttömyyden, häneen kohdistuvan ”oikeuden” pahuuden, antoivat uhrille äänen ja jättivät jälkeensä levottoman hämmennyksen katarktisen helpotuksen ja pelastavan rauhan sijaan. Girard samaistaa Saatanan tämä maailman valtoihin ja voimiin. [...]
“Ihmiset tappoivat Jeesuksen, koska ihmiset olivat kyvyttömiä tekemään sovintoa keskenään ilman tappamista. Mutta tässä vaiheessa edes viattoman tappaminen ei kyennyt sovittamaan heitä keskenään. Siksi olemme altistuneet rajattomalle väkivallalle, jonka olemme itse tuoneet maailmaamme, eikä sillä ole mitään tekemistä Jumalan vihan tai väkivallan kanssa.”[1] Rene Girard. Jonkun on aina pitänyt kuolla. Toisten puolesta tapetusta kaikki sai alkunsa. Lynkatuista sijaisuhreista on Jumalat tehty. Verellä ristiriidat on aina sovittu ja sovitettu. Uhrin verellä kulttuuria on rakennettu. Jeesus kuoli kaikkien puolesta, jotta ketään ei [...]